Maria Ylipää ja Marzi Nyman, kuva Laura Pyrrö

Maria Ylipää ja Marzi Nyman, kuva Laura Pyrrö

Artikkelit Laura Pyrrö

Espan lavalla rikotaan jo katsojaennätyksiä

Sateinen ja kolea alkukesä ei ole Espan menoa haitannut, vaan päinvastoin! Vahvasti näyttäisi, että tänä vuonna kerätään kaikkien aikojen yleisöpotti. Katsojatilastojen mukaan tässä vaiheessa kautta ollaan jo parikymmentä tuhatta plussan puolella ennätykselliseen viime kesään nähden.

Vodou Fusion, kuva Laura Pyrrö

Ennen toukokuisia avajaisia 1930-luvulla rakennettua lavakaunotarta kunnostettiin kuukauden päivät. Myös uskollisesti palvellut äänikoppimme läpikävi melkoisen metamorfoosin, ja sai Facebook-kilpailun tuloksena virallisen nimenkin: Hilja!
Uuden taustaverhon väriksi valikoitui hehkuva keltainen, joka on tuonut ihanasti paistetta pilvisiin päiviin. Ensimmäistä kertaa lavaa kehystävät huipputrendikkäät kukkalaitteet, jotka on sävytetty kauden värimaailmaan sointuviksi. Moni katsoja onkin pitkin kautta hämmästellyt, ettei paikkaa meinaa entisekseen tunnistaa!

Avajaisissa viihdyttivät folkpop-yhtye Pegasos, laatujazzia soittava trumpetisti Vid Šketa kvintetteineen sekä souldiiva Johanna Försti.

Red Nose Company, kuva Laura Pyrrö

Heti perään vietettiin lastenkulttuurin juhlaviikkoa. Svengaava lastenyhtye Mirkka & Luis pisti pienet katsojat tanssimaan ennen Red Nose Companyn oivallista Punahilkan paluu -esitystä. Tulipa kerralla todistetuksi, että Espan lava muuntuu mainiosti myös teatterinäyttämöksi!
Toukokuussa aloitettiin totuttuun tapaan Suomen puolustusvoimien soittokuntien MIL-Espa-sarja. Myös perinteinen Big Band Marathon sekä Kruununhaan yläasteen ja Sibelius-lukion monimuotoiset esitykset saivat omat tapahtumapäivänsä.

Sibelius-lukion bändimaraton, kuva Laura Pyrrö

Kesäkuun alussa Espan lavan tämänvuotinen yritysyhteistyökumppani Viking Line järjesti massiivisen Punaiset laivat puistossa -tempauksen. Niko Ahvonen & Tilanteen Herrat, Aarne Alligaattori, monet risteilyvinkkikeskustelut – sekä tietenkin päivän kunniavieras Ville Viking tanssikouluineen keräsivät yhteensä yli 6000 silmäparia aurinkoiseen puistoon.

Minna Tervamäki, kuva Laura Pyrrö

Balettitanssija-koreografi Minna Tervamäki yhdessä DanceWorks Helsingin kanssa vei koko Espan aivan toisiin sfääreihin. Viimeistään päätösnumero, Kuoleva joutsen, Pjotr Tšaikovskin Joutsenlammesta sai koko yleisön huokailemaan. Tämä kaunis kokonaisuus oli rakennettu yksinomaan Espan lavaa varten: sananmukaisesti ainutkertainen elämys!

Meiju Suvas, kuva Laura Pyrrö

Varsinaisen yleisöpommin pudotti discotähti Meiju Suvas yhtyeineen: kesäkuisena perjantai-iltana puistoalueelle kerääntyi reilusti toistatuhatta kuulijaa. Meininki oli aivan hillitön, ja Espan tuottaja kuuli sivukorvalla epävirallista, ylistävää yleisöpalautetta vielä viikkojenkin jälkeen.

Kalevauva.fi, kuva Laura Pyrrö

Helsinki-päivän kruunasi Kalevauva.fi. Tämän nykypäivän trubaduurikokoonpanon sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta, eli netin keskustelupalstoilta. Todellakin: mies söi lapsen vanukkaat, ja penkkirivit hytkyivät naurusta!
Heti seuraavana päivänä Helsinki Samba Carnaval järjesti väriloistokkaat avajaisensa Espalla, ja katsomo oli jälleen täynnä iltamyöhään saakka.

Helsinki Samba Carnaval, kuva Laura Pyrrö

Lukuisia musiikkityylejä yhdistelevä ääni-ihme Pelkkä Poutanen ihastutti ja suorastaan hengästytti, kuten myös enemmän kuin monialainen Jimi Tenor Band.
Kesäkuun viimeisenä esiintyjänä hurmasi uusi tulokas Sonja Selene: tästä superlahjakkuudesta tullaan vielä kuulemaan!

Sonja Selene, kuva Laura Pyrrö

Heinäkuun alun täkykonsertti oli jo liki vuoden verran suunniteltu Maria Ylipää & Marzi Nyman. Huipputyylikäs kokonaisuus puikkelehti suvereenisti musiikinlajista ja kielestä toiseen, keräten tämän kauden toistaiseksi suurimman kuulijakunnan.
Muista heinäkuisista esiintyjistä on syytä nostaa saksofonisti Timo Lassyn ja haitaristi Niko Kumpuvaaran uniikki duo, maailman toistaiseksi ainoa yhteiskanteleyhtye Veila, oopperan superpari Marjukka Tepponen ja Kevin Greenlaw sekä afrikkalaislähtöinen, koko katsomon riehaannuttanut Vodou Fusion.

Vodou Fusion, kuva Laura Pyrrö

Espalla on koettu myös iloisia yhdessä tekemisen hetkiä. Helsingin kaupungin liikuntapalvelut on tuonut lavalle puistojumppaa, ja Sulasolin yhteislaulutuokiot ovat keränneet paikalle innokkaita lauluharrastajia.

Lapsille ja perheille on tarjottu tänä kesänä vielä aiempaakin runsaammin ohjelmaa. Jo mainittujen lastenesitysten lisäksi riemua ovat tuoneet muun muassa Haukku Hippeläisen Seikkailuorkesteri, taikuri Robert Jägerhorn ja totaalisen hulvaton, 10-vuotista taivaltaan juhliva Skidit-disko.

Skidit-disko, kuva Laura Pyrrö

Uutta, kotimaista indie-musiikkia esittelevä indiespa-keikkasarja teki vahvan paluun. Toukokuussa esiintyi muun muassa karjalan kielelläkin haasteleva Dänkki Briha, kesäkuussa suurta kiinnostusta herättänyt Ne Lintuizet ja heinäkuussa kansainvälistäkin suosiota nauttiva Us.

Machu Picchu, kuva Laura Pyrrö

Tänä kesänä perinteisessä Open Stage -sarjassa on koettu erityisen hienoja hetkiä.
Heti kauden alussa upeaääninen Viia vakuutti niin, että hänet jo alustavasti buukattiin Espalle ensi kaudellekin! Kesäkuun helmiin lukeutuivat jo vuosikymmeniä vaikuttanut, eteläamerikkalaislähtöinen Machu Picchu sekä fiftarityylinen Million Dollar Tones. Heinäkuussa villitsivät The Beatles -tribuuttiyhtye The Seatbelts, turkulainen bilebändi Lempee ja rockia tykittävä East Electric. Aventur Showkuoro ja Helsingin Balalaikkaorkesteri toivat suuret kokoonpanonsa Espalle, samoin ammattimuusikoista koostuva Elias Nieminen Ensemble.

East Electric, kuva Laura Pyrrö

Vallan hengästyttää muistellakin kulunutta kautta, mutta onneksi odotettavaa on vielä kosolti!

Tänään perjantaina 18.7. kello 18 Espalla posahtaa, kun keikalle saapuu Pelle Miljoona Band.
Heinäkuun viimeisellä täydellä viikolla saadaan nauttia muun muassa romanimusiikista à la Hilja Grönfors trioineen 23.7. Rokkiräimettä tarjoilee Kissa perjantaina 25.7. Lauantaina 26.7. legendaarinen, 50-vuotisjuhliaan viettävä Piirpauke pysäyttää kiertuebussinsa Espalle: luvassa on taatusti ikimuistoinen keikka!

Million Dollar Tones, kuva Laura Pyrrö

Heinäkuun viimeisenä maanantaina alkaa totuttuun tapaan 6-päiväinen Jazz-Espa. Heti perään 3.8. hellitään klassisen musiikin ystäviä Kamarikesä-festivaalin kahdella konsertilla. Elokuun ensimmäisenä maanantaina 4.8. onkin jälleen puolitoista viikkoa kestävän Etno-Espan aika.

Around the World / Anna Arte, kuva Laura Pyrrö

Taiteiden yön huipennukseksi 14.8. saamme vieraaksemme maagisen harmonikkataiteilijan Kimmo Pohjosen.
Ennen elokuun lopun päättäjäisiä on luvassa vielä paljon: Sami Saari ja Jazzpojat, Total Cello Ensemble, siskostrio Iron Country Sisters, kitaristi Ben Granfelt – ja jopa kokonainen, Ville Saukkosen ohjaama kamarioopperaesitys Silvia ja Minä!

Jos et ole vielä tänä kesänä ilahduttanut itseäsi Espan lavan upealla ilmaisohjelmalla, nyt todellakin on jo korkea aika: vietetään yhdessä koko kesä Espalla!

Skidit-disko, kuva Laura Pyrrö

Katso Espan lavan tuleva ohjelma täältä!

Laura Pyrrö

Kommentoi