Espan kausi alkoi toukokuun puolivälissä, ja siitä lähtien lavalla on kuultu mitä monimuotoisimpia, hienoja esityksiä viitenä päivänä viikossa. Luontoäiti on ollut harvinaisen suopea säiden suhteen: yleisöön on jo tässä vaiheessa kesää kerääntynyt lähemmäs satatuhatta silmäparia.

Get Me, kuva Laura Pyrrö
Pari viikkoa ennen kauden alkua tuli eteen yllättävä ongelma. Espan lavan äänikoppi oli kadonnut talvisäilytyspaikastaan! Viikon verran jännitettiin, mihin ääniteknikot asemoitaisiin työpäiviensä ajaksi – tai mistä saisi näin lyhyellä varoajalla tilatuksi uuden kopin. Loppu hyvin, kaikki hyvin: viimein koppi löytyi ja saapui asemapaikalleen parahiksi juuri avajaisviikon alussa.
Lämpimässä avajaisillassa esiintyivät hulvaton huuliharppukvartetti Sväng, pop-artisti Iris Kukka ja jazzlaulaja Anna Inginmaa yhtyeineen.
Muita toukokuun kohokotia olivat muun muassa suomalais-kuubalainen Bomba Buena sekä Antti Vuorenmaan luotsaama Rakkauskirje Love Recordsin musiikille -kokonaisuus, joka keräsi puistoon lähemmäs tuhat hurmioitunutta kuulijaa.

Sweet Jeena and her Sweethearts with Sassy Brigittes, kuva Laura Pyrrö
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vakuutti legendaarinen Meta4-jousikvartetti. Samana iltapäivänä Eskola – Mäkynen – Puolitaival – Seppä tarjoilivat laatujazzia. Chileläinen fuusiobändi Calle Mambo sai kankeammankin tanssijalan vipattamaan ensimmäisellä Suomen-keikallaan. Samae Koskinen ihastutti tulkitsemalla uuden levynsä kokonaisuudessaan, soolona kitaransa kanssa.

Aija Puurtinen & Brooklynin satu, kuva Laura Pyrrö
Amerikka-teemapäivä 11.6. sai haltioituneen vastaanoton. Ensin esiintyi yhdysvaltainen Stuart, Spence & Shebish -trio, jonka jälkeen sykähdytti Aija Puurtinen & Brooklynin satu -kokoonpano amerikansuomalaisilla lauluillaan.
Helsinki-päivänä Stadin Friidu ja Kundi -arvonimet saivat kaupunkiaktivisti Riitta Korhonen ja tutkija-tietokirjailija Janne Saarikivi. Jo perinteeksi muodostuneen Slangikuoron esityksen lisäksi Espalla musisoi muun muassa ikisuosikki Lasse Liemola.

Tumppi Varonen & Problems, kuva Laura Pyrrö
Puolivälissä kesäkuuta potin räjäytti Tumppi Varonen & Problems. Tämä huippumuusikoista koostuva punk-kokoonpano on vieraillut Espalla aiemminkin: edellisen kerran vuonna 1978!
Juhannusviikolla Arja Saijonmaa keräsi megayleisön esiintyessään Espan lavalla ihka ensimmäistä kertaa. Tunnelma oli kuin konserttisalissa: tuhatpäinen yleisö eli mukana silmää räpäyttämättä. Konsertti sisälsi odotetusti Mikis Theodorakisin lauluja ja muita laulajattaren hittejä vuosikymmenten varrelta. Lavan Saijonmaata varten lämmitti kreikkalais-suomalainen Café Balkan.

Arja Saijonmaa ja Petri Somer, kuva Laura Pyrrö
Lumoavan kauniita J. S. Bachin sellosarjoja taituroi diplomisellisti Markus Hallikainen, ja mieliinpainuvan kokonaisuuden yhdistellen portugalilaista fadoa ja karjalaista runonlauluperinnettä tarjosivat Kirsi Poutanen ja Esa Helasvuo.
Heinäkuun alussa harpisti Lily-Marlene Puusepp loi maagisen tunnelman upealla soolokonsertillaan. Positiivista energiaansa kesäiltaan levitti räväkkä rock-yhtye Luukas Oja.
Tall Ships Races Helsinki toi oheisohjelmaansa Espan lavalle 5.-6.7.
Espalla tapahtui aamusta iltaan, esiintyjien joukossa Oujee ja Kraiden Live Band. Kokonaisuudesta vastasi Helsingin Nuorisopalvelut. Tohinassa yksi ikkunalasi pääsi särkymään, mutta rapatessa roiskuu!
Runon ja suven päivänä 6.7. Eino Leinon palkinto myönnettiin runoilija Sirpa Kyyröselle.

Knucklebone Oscar, kuva Laura Pyrrö
Heinäkuussa järjestettiin blues-teemainen keikkapäivä. Ohjelman aloitti palkittu laulaja-kitaristi Ville ”Little Willie” Mehto, ja heti perään tykitti rhythm and blues -konkari Knucklebone Oscar. Ikimuistoinen ilta!
Paleface ja Laulava Unioni esittivät amerikansuomalaisia folk- ja protestilauluja. Yllätysvierailijana kuultiin pitkän uran tehnyttä, koskettavaa Mikko Perkoilaa. Sanoma yleisölle oli vahva.

Paleface, Laulava Unioni ja Mikko Perkoila, kuva Laura Pyrrö
Harmonikkataituri Veli Kujala heitti hurmoksellisen, heinäkuisen keikan, samoin romaniperinteitä nykypäivään tuova Timi Järvivuori & Kaikuva Kulkue -yhtye.
Perinteinen, puolustusvoimien soittokuntien MIL-Espa-sarja moninaisella ohjelmallaan on täyttänyt puiston totuttuun tapaan lähes joka perjantai.
Tämän kauden uutena yhteistyötuotantona järjestettiin kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun parituntinen konsertti, jossa esiintyi nuoria huippulaulajia seitsemästä eri maasta.

MIL-Espa ja Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan showband, kuva Laura Pyrrö
Lastenohjelmaa on koettu aiempaa enemmän. Valtavan väkimäärän keräsi pienten supersuosikki Aarne Alligaattori, jonka suomen- ja ruotsinkieliset esitykset vetivät puistoalueelle noin kolmetuhatta innostunutta kuulijaa. Klovneriaesitys Balalaukku ihastutti osallistavalla numerollaan, irlantilainen jonglöörimestari Circus Simon villitsi myös aikuisyleisön, ja Jean Sibeliusta lapsille soittivat sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian.

Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu, kuva Laura Pyrrö
Open Stage -sarjassa on niin ikään koettu hienoja elämyksiä. Ukrainalaisten lasten tanssi- ja laulujuhla sulatti kuulijoiden sydämet. TribalTanssiKeskus hengästytti upealla ohjelmallaan ja Sweet Jeena and her Sweethearts with Sassy Brigittes pisti vipinää kaikkien puntteihin. 15-henkinen, klassista ja kevyttä musiikkia yhdistävä Elias Nieminen Ensemble tarjosi unohtumattoman konserttielämyksen. Funk-yhtye Get Me siivitti kuulijat mannertenväliselle lennolle, kun taas Vodou Fusion laittoi koko paikan sekaisin ja sai yleisönkin tanssimaan riehakkaasti.

Vodou Fusion, kuva Laura Pyrrö
Harrastajamusiikkijärjestö Sulasolin Helsingin piiri masinoi Espan lavalle jo vuosia kaivatun yhteislaulutapahtuman. Tätä edelsi kesäinen jumppatuokio Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden toimesta. Yhdessä tekemisen ilo ja riemu loisti kaikkien kasvoilla!
Espan lavan kulttuurituottaja koki hienoisia kauhunhetkiä heinäkuun puolivälissä. Kuningasbasso Jaakko Ryhäsen ja huipputenori Jyrki Anttilan esitys jouduttiin siirtämään elokuulle sairastumisen vuoksi. Onneksi vuorokauden varoajalla hätiin saapui valovoimainen laulajatar Marika Hölttä. Monisatapäinen yleisö sai nauttia säkenöivästä sopraanolaulannasta ja koloratuurien kimalluksesta.

Sopraano Marika Hölttä ja pianisti Outi Rajamäki, kuva Laura Pyrrö
Henkeäsalpaavan hienoa ohjelmaa on siis takana, mutta paljon on vielä luvassakin!
Ensi viikolla 24.7. Espalla kuullaan kolmen esityksen tehopäivä, artistina muun muassa kanteletähti Ida Elina. Perjantaina 26.7. hellitään jazzin ja soulin ystäviä Emilia Sisco & The Northern Lights -konsertilla, lauantaina 27.7. lasten kestosuosikit Mimi ja Kuku esiintyvät lavalla englannin kielellä.
Maanantaina 29.7. alkaa kuusipäiväinen Jazz-Espa-festivaali, vetonauloinaan muun muassa Juho Valjakka Trio, Selma Savolainen Horror Vacui ja Kadi Vija Key Project.
Tämän jälkeen lavaa hallinnoi 15.8. asti Etno-Espa-festivaali. Heidän rosteriinsa on kiinnitetty kolttasaamenkielinen Suõmmkar, iranilainen Mehrnoosh Zolfaghari, Pekko Käppi ja monia muita.

Timi Järvivuori & Kaikuva Kulkue, kuva Laura Pyrrö
Espan lavan oma ohjelma käynnistyy jälleen Taiteiden yönä 15.8. kello 21, kun vastikään Etno-Emmalla palkittu Vilma Jää esiintyy elokuun illassa.
Alaskalainen Ed Littlefield tulkitsee lingit-alkuperäiskansan melodioita 19.8. Samana päivänä kaikki halukkaat pääsevät kokeilemaan meditaatiota Sahaj Unilimited -kokoonpanon esityksen yhteydessä.

Balalaukku, kuva Laura Pyrrö
Perheen pienimmät kannattaa tuoda Espalle keskiviikkona 28.8. kello 10. Helsingin Poliisisoittokunnan lastenyhtye Nallekopla heittää keikan, josta ei puutu vauhtia ja vaarattomia tilanteita. Myös maskotti Poliisileijona kulkee tietenkin mukana!
Isompia kuulijoita kiinnostaa varmasti Liisa Akimof & Yökerho perjantai-iltana 30.8.
Kauden päättäjäisiä vietetään lauantaina 31.8.
Päivän aloittaa Leija Lautamaja klo 14. Leijan jälkeen esiintyy kovassa nosteessa oleva a cappella -lauluyhtye Flok. Kauden viimeinen esiintyjäkokoonpano on espanjalais-virolais-suomalainen Cuejero Music Ensemble. Luvassa on flamenco-jazzia skandinaavisin maustein, mukana tanssija Ingid Mugu.
Vielä ehtii mukaan Espan kesämenoihin liki puolentoista kuukauden ajan!

Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu, kuva Laura Pyrrö
Katso Espan lavan tuleva ohjelma täältä!
Kommentoi