Yleinen savoylaiset

Lastenkirjallisuuden ikioma tapahtuma 4.10 Savoy-teatterissa

Sunnuntai 4.10 omistetaan Savoy-teatterissa lastenkirjallisuudelle. Lukunurkat, työpajat, kojut ja tämänhetkisen lastenkirjallisuuden kiinnostavimmat tekijät valtaavat Savoy-teatterin aulat ja salin. Lasten kirjasunnuntain priimusmoottorina on toiminut Savoy-teatterin kanssa Toukka ry, joka perustettiin helmikuussa 2014 lastenkirjallisuuden näkyvyyden ja tunnettavuuden parantamiseksi.

Toukka Lastenkirjakioski sijaitsee Helsingin Kalliossa, Fleminginkadulla. Valikoimassa on lastenkirjallisuuden uutuuksia, vanhempia klassikoita sekä tuntemattomampia helmiä.
Toukka Lastenkirjakioski sijaitsee Helsingin Kalliossa, Fleminginkadulla. Valikoimassa on lastenkirjallisuuden uutuuksia, vanhempia klassikoita sekä tuntemattomampia helmiä.

Toukan toimintaa pyörittää tällä hetkellä toimittaja, kriitikko ja lastenkirjailija Leena Virtanen sekä kuvittaja Salla Savolainen. Se sai alkunsa yhteisestä halusta tuoda pienlevikkistä lastenkirjallisuutta paremmin esille. Virtasen mukaan lastenkirjat häviävät useimpien kauppojen hyllyiltä aivan liian nopeasti, jos sinne edes löytävät. Lastenkirjakioski pyrkii pitämään valikoimissaan sekä harvinaisempia lastenkirjallisuuden helmiä että suosittuja, paljon kysyttyjä lastenkirjoja, ajattomia lastenkirjallisuuden klassikoita unohtamatta. Myynnissä olevat kirjat ovat peräisin kustantamoiden lisäksi suoraan kirjailijoilta ja kuvittajilta sekä omakustantajilta.

Toukka Lastenkirjakioskin valikoima on täysin omaa luokkaansa.
Toukka Lastenkirjakioskin valikoima on täysin omaa luokkaansa.

Lastenkirjakioskin lisäksi Toukan porukka ajelee kirjoineen lastentapahtumiin sinivihreällä volkkarillaan, Toukkabussilla. Toukkabussin sisältä löytyy kauniita kirjoja ja kuvia sekä usein myös erikoisvieraita. Toukan kanssa koetaan ihania satuhetkiä ja mukavaa yhdessäoloa lastenkirjojen maailmassa.

toukkabussisavoy
Söpö Toukkabussi kiertää lastentapahtumissa!

Bussin ja kirjakaupan lisäksi Toukka ry. järjestää erilaisia lastenkirjallisuustapahtumia ja näyttelyitä. Lastenkirjakioskin näyttelyseinällä on tällä hetkellä esillä kuvittaja-sarjakuvataiteilija Christer Nuutisen kuvia ja Toukka-bussi kurvailee seuraavaksi Savoy-teatterin eteen Lasten kirjasunnuntai -tapahtumaan. Kirjasunnuntai on ilmainen koko perheen tapahtuma, missä on Toukkabussin lisäksi Toukan pop up -myymälä, erilaisia työpajoja, kojuja ja lukunurkkauksia. Päivän aikana on myös mahdollista päästä kuulemaan tarinoita kirjojen takaa, kun lastenkirjailijat Siri Kolu (Me Rosvolat), Veera Salmi (Puluboi), Paula Noronen (Supermarsu), Tapani Bagge & Salla Savolainen (Hämeenlinnan Janne) sekä kuvittaja Katri Kirkkopelto (Soiva metsä) kertovat kirjojensa maailmoista. Salin kirjailijatapaamisia suositellaan yli 5-vuotiaille.

Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Lue lisää Toukasta täältä.

Teksti: Katariina Kangas

Kommentoi