Yleinen savoylaiset

Monica Groop ja maailman kauneimmat joululaulut

Monica joulu

Oopperatähti Monica Groop viettää tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa. Savoy-teatterin konsertissa torstaina 14. joulukuuta hän esittää muusikkoystävineen omia suosikkijoululaulujaan, joihin hän tutustui matkustellessaan ympäri maailmaa. Uran ruuhkavuodet opettivat arvostamaan kotimaassa vietettyä joulua.

Yksi menestyksekkäimmistä oopperalaulajistamme, Monica Groop kutsuu nauttimaan joulutunnelmasta muusikkoystäviensä kera. Savoy-teatterin konsertti kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen kokoonpanon, johon kuuluvat Groopin lisäksi huippumuusikot Réka Szilvay, viulu, Jan-Erik Gustafsson, sello, Lily-Marlene Puusepp, harppu, Timo Korhonen, kitara ja Erica Nygård, huilu. Luvassa on tunnelmallinen ilta, jossa tutummatkin joululaulut saavat uuden silauksen muun muassa harvemmin kuullun harpun myötä.

 

Monica Groop & Timo Korhonen

Kauneimpia kotimaisia ja harvinaisia helmiä 

Monica Groop on itse valinnut konserttiohjelmiston rakkaudella.

”Joukossa on myös vähemmän tunnettuja lauluja, joihin olen törmännyt urani aikana maailmalla,” kertoo Groop.

Ohjelmisto sisältää katalonialaisia, ranskalaisia, englantilaisia, amerikkalaisia, saksalaisia ja pohjoismaalaisia joululauluja. Mukana ovat kotimaiset suosikit Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna.

”Joulusta tuli erityisen tärkeä urani ruuhkavuosina. Matkustin suuremman osan vuotta tiiviissä tahdissa ympäri maailmaa ja odotin, että pääsisin jouluksi kotiin Suomeen. Haluamme tarjota konsertissamme hetken joulurauhaa ihanien kansainvälisten joululaulujen parissa,” kertoo Monica Groop.

Monica Groop & ystävät: Joululauluja maailmalta

Savoy-teatteri 14.12. klo 19.00

Kesto n. 2 t, väliaika

 

Liput 29 / 22,50 / 10 €, Show & Dinner 63 / 57 / 44 €

Liput ja lisätiedot

Varaa väliaikatarjoilut täältä

Show & Dinner -lippu sisältää pääsylipun ja pöytiin tarjoillun menun ravintola Prestossa ennen tai jälkeen esityksen sekä vaatenaulakkomaksun.

Tee pöytävaraus Ravintola Prestosta viimeistään kahta arkipäivää ennen esitystä. Pöytävarauksen voit tehdä kätevästi myös netin kautta www.royalravintolat.com tai puhelimitse (09) 6128 5350

Menu
Antipasti Misti
Marsalaviinissä haudutettua häränrintaa & tryffelisipulia
Lisätiedot menusta ja juomapaketista Preston hovimestarilta [email protected] tai puh. 09-6128 5350

Tuotanto Savoy-teatteri

 

Kommentoi