”Kun soitan, saatan ajatella lokkiparvea tai rautatieaseman hälyä.”

Jarmo Saari Republic esiintyy yhdessä Tero Saarinen Companyn ja Timo Lassyn kanssa Savoy-teatterissa 17. huhtikuuta.
Jarmo Saari Republic on hämmentävä ja häikäisevä kokoonpano, jossa kolmen lyömäsoittajan lisäksi taituroi yhden soittajan ihmeenä tunnettu Jarmo Saari (44).
”Minulle tämä on luksuskokoonpano”, Saari luonnehtii. ”Olin haaveillut siitä jo kymmenen vuotta, mutta se tapahtui vasta toissa syksynä. Kollegat olivat kummissaan: Onko sulla joku pakkomielle? Mutta taisin vain toteuttaa jokaisessa elävää pientä rumpalipoikaa.”
Kokoonpanon levy julkaistiin keväällä 2014 ja on nyt Emma-ehdokkaana.
”Oli hieno nähdä, että kokonaisuus tosiaan voi olla enemmän kuin osiensa summa. Mielestäni onnistuimme porautumaan ikiaikaiseen – ihmisen loputtomaan rituaalien nälkään, tilaan, jossa aika ja paikka katoavat ja musiikki tuo täyslaidallisen värejä ja sfäärejä. En tarkoita uskonnollisia rituaaleja, vaan kaikkien ulottuvissa olevia hetkiä, joissa arvaamattomat elementit yhdistyvät voimaannuttavaksi kokemukseksi.”
Jarmo kutsuu rumpaleita Abdissa Assefaa, Sami Kuoppamäkeä ja Olavi Louhivuorta Valon sotureiksi.
”Musiikkimme syntyy haltioitumisesta, joka nostattaa ja kohottaa. Arjesta irtautuminen on arvo, ja se tuntuu suorastaan poliittiselta.”
”Haluan tuoda musiikkiin arvoja, joita pidän oikeana ja joihin uskon. Voisin kuvitella käyttäväni vaikka Martin Luther Kingin puhetta I Have a Dream. Mutta suoraviivaista sanomaa meillä ei ole – musiikki syntyy aina kuulijassa itsessään”.
Jarmo Saari Republicin soittajilla on paljon yhtymäkotia jazziin, mutta jazzista ei ole kysymys.
“Osaamme määritellä teoksemme ehkä kymmenen vuoden päästä”, Saari arvelee. “Minua kiehtovat pitkät kaaret, joista voi lumoutua. Sillä ei ole nimeä, mutta se on meille tekijöille yhteinen sopimus, liitto, jossa ollaan läsnä ja kommunikoidaan.”
Nyt Jarmo Saari Republic raivaa tanssille tilaa ja esiintyy yhdessä Tero Saarinen Companyn tanssijoiden ja saksofonisti Timo Lassyn kanssa.
Musiikkia ja tanssia yhdistävä esitys on ainutlaatuinen ja uniikki, vahvojen taiteilijoiden kohtaaminen. Jarmo Saari pitää ilmaisun vapautta tärkeänä ja puhuu ohimenevien hetkien dialogista ja ristiriidoista, joiden vuorovaikutuksesta syntyy täydellinen yhteensopivuus.
“Oikoteitä ei ole. Tällainen esitys syntyy vain yhteistyöllä ja kokemusten pohjalta.”
teksti Aino Halonen
Jarmo Saari Republic feat. Timo Lassy ja Tero Saarinen Company
pe 17.4.2015 klo 19 Savoy-teatterissa
Liput alk. 29/23 e Savoy-teatterin lipunmyynnistä sekä Lippupalvelusta
Kommentoi