Toimittaja Kristiina Markkanen haastatteli Della Maen laulaja-kitaristia Celia Woodsmithia:
Manageri yhdistää puhelun autoon, jota Della Maen laulaja ja toinen kitaristi Celia Woodsmith parhaillaan ajaa jossain päin Teksasia.
”Ollaan menossa kohti Houstonia. Illalla on konsertti Dosey Doe Music Cafe´ssa”, Woodsmith huutelee autosta puhelimeensa. Yhteys toimii yllättävän hyvin ja Woodsmith kertoilee omasta musiikkitaustastaan sekä Yhdysvaltain roots-musiikin buumista. Houstoniin on vielä usean tunnin matka.
Della Mae on viiden naisartistin muodostama, moderni kansanmusiikkiyhtye, joka on parin viime vuoden aikana noussut juurimusiikin yhdeksi kiinnostavimmista kokonpanoista Yhdysvalloissa. Yhtye on ollut jopa Grammy-palkintoehdokkaana.
Woodsmith kertoo olevansa ainoa, joka ei ole harrastanut musiikkia lapsesta asti, kuten bändin kaikki muut jäsenet. Hän ei myöskään ole saanut muodollista musiikkikoulutusta.
”Kuuntelin lapsena ja nuorena paljon kuuluisia naislaulajia, kuten Bonnie Raittia, Mahalia Jacksonia ja Odettaa. Imitoin ja lauloin mukana”, Woodsmith kertoo. Hän on kotoisin Vermontista, mutta hänen laulussaan on niin aitoa blues-karheutta kuin myös bluegrass-musiikille tyypillistä jodlaavaa leikittelyä.
BLUESISTA BLUEGRASSIIN
Woodsmithistä ei pitänyt tulla muusikko laisinkaan. Yliopistossa hän opiskeli mm. antropologiaa. Kulttuurit, yhteisöt ja matkustelu kiinnostavat häntä edelleenkin. Kitaran Woodsmith sai vanhemmiltaan valmistujaislahjaksi, ja kävi niin, että hän alkoi laulaa ja soittaa ensin kaveripiirissä, kunnes musiikista alkoi tulla yhä enemmän ammatti. Hän muutti Bostoniin, jossa soitti ja lauloi vuosi erilaissa blues- ja rock´n roll´ -kokoonpanoissa, kunnes tapasi vuonna 2010 viulisti Kimber Ludikerin, joka oli perustanut Della Maen.
Della Maen naiset ovat kaikki omalla sarallaan huippumuusikkoja ja heitä on kehuttu virtuoosimaisiksi soittajiksi. Useimmilla on jonkinlaista bluegrass- ja kansanmusiikkitaustaa. Ludiker tunnetaan erinomaisesta rytmitajustaan ja Texas fiddle -tyylistään. Myös Shelby Means (kontrabasso) ja Jenni Lyn Gardner (mandoliini) ovat Etelän tyttöjä ja aitoja kansanmuusikoita. Toinen kitaristi Courtney Hartman taas valmistui Bostonin kuuluisasta Berklee-musiikkikoulusta.
Suurin osa yhtyeen musiikista on itse tehtyä ja kriitikot kuvailevat sitä moderniksi bluegrassiksi, jazzgrassiksi, pop-folkiksi ja ties millä fuusionimityksillä. Woodsmith kuvailee bändin musiikkia yksinkertaisesti juurimusiikiksi. Hänen mielestään se kattaa kaiken, mitä he esittävät. ”Siinä soi musta blues ja siinä soi eurooppalainen kansanmusiikkiviulu ja siihen on fuusioitunut monien sukupolvien musiikkiperinne.”
DELLA MAE YLLÄTTÄÄ COUNTRYN VIHAAJAT
Celia Woodsmith on useimpien biisien säveltäjä ja sanoittaja, mutta sovituksia viilataan myös porukalla. Eräässä aikaisemmassa haastattelussa Woodsmith sanoi: ”Jos vihaat country-musiikkia, niin se on ok, mutta luulen, että me pystytään kyllä yllättämään ihmiset.” Ja niin he pystyvätkin. Yllättävintä Della Maen soitossa on sen raikkaus ja taiteellinen kunnianhimo uudistaa musiikkiperinnettä, jonka maine on ollut vähän paikalleen jämähtänyt ja kulahtanut.
Della Mae ei suinkaan ole ainoa juurimusiikin uudistajayhtye Yhdysvalloissa. Kansanmusiikista on viime vuosina tullut valtava ilmiö, ja se on levittäytynyt festivaaleille ja klubeihin. ”Buumi juontaa juurensa mm. George Clooneyn tähdittämästä Coenin veljesten elokuvasta vuodelta 2000 Voi veljet, missä lienet? (O Brother, Where Art Thou?) . Elokuva on 1930-luvun syvään Etelään sijoittuva komedia kolmesta vankikarkurista. Itse elokuva, mutta myös sen juurimusiikkia pursuava soundtrack oli valtavan suosittu ja nosti kansanmusiikin uudella tavalla esiin. Soundtrackilla esiintyvät myös Woodsmithin ihailemat naismuusikot, Gillian Welch ja Alison Krauss.
”Noin viisi viime vuotta kansanmusiikilla on mennyt lujaa”, Woodsmith sanoo. ”Ihmiset ovat alkaneet ajatella, että se on todella cool. Ehkä se on myös jonkinlainen vastareaktio kaupallisen musiikin valtavalle bisnekselle ja suurille tuotannoille.”
Buumi myötäilee Woodsmithin mielestä selvästi myös kuuden vuoden takaista lamaa ja sen jälkeistä talouskehitystä.
”Ihmisillä ei yksinkertaisesti ole varaa tai halua enää ostaa hirveän kalliita lippuja massiivisiin pop- ja rock-konsertteihin, vaan he haluavat jotain yksikertaisempaa ja maanläheisempää”, Woodsmith analysoi. Hänen mukaansa ilmiön laajuuden hyvä puoli on myös se, että perinteet ja tyylit ovat alkaneet sekoittua. Musiikki kehittyy ja uudistuu.
KUNNIANHIMOISET MUUSIKOT
Della Mae on viiden naisen bändi. Dellat eivät kuitenkaan halua korostaa olevansa ”tyttöbändi”, kuten vaikkapa jo kymmenen vuotta aiemmin kuuluisaksi noussut Dixie Chicks, joka painottaa olevansa feministinen ja poliittinen. Dixie Chickseihin verrattuna Della Mae liikkuu selvästi epäpoliittisemmilla ja perinteisemmillä vesillä.
Mutta on pakko kysyä, onko viiden naisen bändi silti jonkinlainen ”statement”? ”Olemmehan me viisi lahjakasta ja kunnianhimoista naista, jotka soittavat hyvää musiikkia. Jo se yksistään vaikuttaa johonkin.”, Woodsmith sanoo.
”Kun olimme vastikään Pakistanissa ja muissa -staneissa Yhdysvaltain ulkoministeriön järjestämällä kiertueella, olimme vain ryhmä naisia. Näytimme, että olemme ylpeitä itsestämme. Siinä mielessä DM tietysti on statement, vaikka emme sano sitä ääneen.”
Kuuntele Della Maen levyä: http://www.youtube.com/watch?v=MV9aQkBpI5o
Amerikkalainen juurimusiikkiyhtye Della Mae Savoyssa 13.5.2014 klo 19 Lämppärinä Ninni Poijärvi & Mika Kuokkanen feat. Olli Haavisto
Liput Savoy-teatterin lipunmyynnistä sekä Lippupalvelusta
Kommentoi