Yleinen savoylaiset

La Dame Blanche, Kuuban nuori ääni

Kuubalainen La Dame Blanche esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa, kun hän saapuu konsertoimaan Savoy-teatteriin lauantaina 11.3. La Dame Blanchen musiikki yhdistää villisti perinteistä cumbiaa ja hiphopia. Oma sävelkieli on löytynyt mutkien kautta.
la-dame-blanche

Kuuntele: Esa Noche

Isän varjosta parrasvaloihin

Kuubalainen La Dame Blanche, oikealta nimeltään Yaite Ramos Rodriguez, syntyi muusikkoperheeseen. Rodriguezin isä Jesus ”Aguaje” Ramos on kuuluisa pasunisti sekä Buena Vista Social Clubin taiteellinen johtaja.

Perhetausta oli nuorelle tytölle sekä etu että rasite.

”Kauniit naispuoliset serkkuni lauloivat lattarijazzia ja boleroita jumalaisesti. Minä en ollut luonnostaan yhtä lahjakas kuin he. Minun täytyi löytää toisenlainen tapa toteuttaa itseäni”, Rodriguez kertoo.

La Dame Blanche etsiytyi klassisen musiikin pariin ja opiskeli huilunsoittoa konservatoriossa. Vaikutteita musiikilliseen ilmaisuun tarttui myös Pariisissa vietetyistä vuosista.

”Kotimaani populaarimusiikki keskittyi lähinnä traditioon: rumbaan, bata-rumpuihin ja niin edelleen. Pariisi taas oli rytmien ja melodioiden sulatusuuni.”

Mystiikkaa ja nyrkkeilyä

La Dame Blanche kehittyi nykyiseen muotoonsa Ranskassa, kun mukaan liittyi tuottaja Marc ”Babylotion” Damblé.

Ensimmäinen levy Piratas ilmestyi 2014, ja La Dame Blanche nousi pian tunnetuksi kansainvälisesti paitsi musiikkinsa, myös kantaaottavien ja teemoiltaan monipuolisten sanoitustensa ansiosta. 2016 ilmestyneellä levyllä lauletaan nyrkkeilystä, tanssimisesta, riivatuista naisista ja yhteiskunnasta.

La Dame Blanchen hahmo ammentaa myös santeriasta, mystisestä afrokuubalaisesta uskonnosta, jossa ihmisten yliluonnolliset voimat ja katoliset elementit kohtaavat.

”La Dame Blanchessa on santerian henkeä”, tiivistää Yaite Ramos Rodriguez.

LaDameBlanche_VictorDelfim_Presse_086

Isojen festivaaliareenoiden tähti

Kahdella levyllään Blanche on tehnyt yhteistyötä Philippe Cohen-Solalin (Gotan Project), Toy Selectahin (Control Machete), El Hijo de la Cumbian ja Flaco Nuñez (Orishas) kanssa. Kolmas levy ilmestyy syyskuussa 2017.

La Dame Blanche on ollut yhtyeensä kanssa useilla isoilla festivaaleilla, kuten USA:n Summerstage NYC:llä ja Unkarin Sziget Festivalilla.

Teksti: Sirpa Hynninen

Liput 37 / 27 / 10 €

Show& Dinner 69 / 59 / 42 €

OSTA LIPUT

Kommentoi