Kuvaaja Marek Sabogal

Artikkelit Sirpa Hynninen

Nostalginen joulu Dallapè-orkesterin kanssa

YLE taltioi Savoyn joulukonsertin, ja se lähetetään TV1:ssä joulupäivänä 25.12.2020 klo 19:00 ja uusintana 26.12.2020 klo 13:50.

Korona-aika tuo omat haasteensa joulun viettoon tänä vuonna. Monet rakastetut perinteet ja menot järjestetään pienempänä tai on peruttu kokonaan. Nyt kun jouluostosten tekeminen kauppakeskuksissa ei välttämättä ole kaikkien mieleen, aineettomien lahjojen suosio on selkeästi noussut. Lippujen osto kulttuuri- ja urheilutapahtumiin on erittäin toivottua näin korona-aikana. Tällä teolla hienosti tuet paikallista toimijaa ja annat lahjaksi elinikäisiä muistoja. Me halusimme tänä vuonna tehdä jotain erityistä asiakkaillemme, mihin he voivat livenä osallistua tai nauttia television välityksellä kotoa käsin. Joulumielen luominen on tärkeää varsinkin näin erikoislaatuisen vuoden jälkeen ja siitä ajatus tähän konserttiin syntyikin. Lämpimästi tervetuloa!

Juha Hostikan johtama 95-vuotisjuhlaansa viettävä Dallapé-orkesteri tahdittaa kuulijat nostalgisiin joulutunnelmiin Savoy-teatterissa. Illan teemana on 20- luku ja art deco, mikä upeasti tuo kuulijan uusiin jouluisiin tunnelmiin vuosien taakse. Solistivieraina esiintyvät oopperalaulaja Mari Palo sekä Suomen tunnetuin ”Soul Mama” Johanna Försti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun nämä kolme Suomen ykkössolistia loistavat samalla lavalla, joten ilta on varmasti ainutlaatuinen. Konsertti sisältää sekä kotimaisia että ulkomaisia jouluklassikoita Tero Lindbergin hienoilla sovituksilla. Mukana ovat muun muassa ”Valkea joulu”, ”En etsi valtaa loistoa”, ”Talven ihmemaa” sekä elokuvasävelmä ”Avaruus” elokuvasta Lumiukko.

Tapahtuman juontaja on Jussi-Pekka Rantanen, joka on Ylen ja Satakunnan Kansan toimittaja. Hän on myös toiminut Itsenäisyyspäivän vastaanoton selostajana vuodesta 2012 lähtien.

YLE taltioi Savoyn joulukonsertin, ja se lähetetään TV1:ssä joulupäivänä 25.12.2020 klo 19:00 ja uusintana 26.12.2020 klo 13:50.

Mari Palo, Kuvaaja Kira Gluschkoff
Johanna Försti

Savoyn joululahjavinkki: West Side Story –musikaali liput vuodelle 2021

Kevään ohjelmisto julkaistaan myös pian!

Sirpa Hynninen

Kommentoi