
Energinen, nuorekas, monipuolinen. Nämä adjektiivit eivät varmaan nouse ensimmäisenä mieleen, ajateltaessa orkesteria nimeltä Helsingin Poliisisoittokunta. Kaikkea tätä tämä nykyisin täysin ammattilaisvoimin toimiva orkesteri kuitenkin osoitti olevansa vieraillessaan Savoy-teatterissa 12.-13. helmikuuta.
Helsingin Poliisisoittokunta perustettiin vuonna 1947 ja ammattimaisesti se on toiminut 1990-luvulta lähtien. Nykyisin enää vain vajaa puolet sen jäsenistä toimii soittamisen ohella myös poliiseina. Yksi heistä on Samuli Rask, joka kertoo tulleensa alun perin soittamaan, mutta sitten tilaisuuden tarjoutuessa kouluttautui myös poliisiksi. Vilhelmiina Metsänen edustaa orkesterin toista puolta. Hän on Sibelius akatemian käynyt käyrätorven soittaja, joka soittamisen ohella toimii myös soittokunnan markkinointivastaavana.

Täyttä päivää poliisina Rask ei ehdi tehdä, sillä puolet hänen työajastaan kuluu soittamiseen. Helsingin Poliisisoittokunta käy vieraisilla kouluissa, poliisipiireissä ja mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa. Viime vuonna näitä erilaisia konsertteja kävi katsomassa yli 50 000 ihmistä.

Soittokuntaa johtaa Sami Ruusuvuori, jolla on pitkä ura univormupukuisten orkesterien kapellimestarina. Ennen Helsingin Poliisisoittokuntaa Ruusuvuori on johtanut Kaartin soittokuntaa ja Puolustusvoimien varusmiessoittokuntaa. Helsingin poliisisoittokunnan johtoon hän astui vuonna 2012.
”Puhallinorkesteri on monipuolinen instrumentti, se pystyy tekemään rytmimusiikkia, klassista ja vanhaa musiikkia. Samalla kapellimestarin on pyrittävä osaamaan vähän kaikkea”, Sami Ruusuvuori kertoo nauraen.

Konsertin kunniakkaaseen läpiviemiseen eivät pelkät soittajat riitä. Jotta kaikki näyttäisi ja kuulostaisi juuri oikealta tarvitaan paikalle myös teknistä henkilökuntaa. Poliisien soittokunta toi Savoy-teatteriin omat ääni ja valoteknikkonsa jotka molemmat ovat tehneet jo pitkään keikkaa yhdessä poliisien kanssa.

Helsingin Poliisisoittokunnan tämän kertainen solisti, LaGaylia Frazier on ruotsalaistunut amerikkalaislaulaja. Nykyisessä kotimaassaan Frazier on noussut yhdeksi ruotsin arvostetuimmista R&B laulajista.

”En ollut aluksi uskoa korviani, kun minua puhelimessa pyydettiin esiintymään poliisien soittokunnan kanssa”, La Gaylia Frazier kertoo. ”Soitin siltä istumalta managerilleni ja kysyin mistä oikein on kysymys. Tutustuin Helsingin Poliisisoittokuntaan ja ihastuin sen tasoon ja asenteeseen.”
La Gaylia Frazier valitsi laulut, joita hän Savoy-teatterissa esitti. ”Kaikki nämä laulut ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä”, hän kertoo konsertissa esittämistään mm. Barbara Streisandin, Whitney Houstonin ja Aretha Franklinin tunnetuiksi tekemistä kappaleista. Klassikoiden lisäksi ohjelmistossa kuultiin myös joukko hänen itsensä tekemiä lauluja. Meillä vielä tuntematon La Gaylia Frazier oli lavalla todella energinen esiintyjä, joka sai täysin varauksettomasti niin yleisön kuin myös Helsingin Poliisisoittokunnan jäsenet puolelleen. Konsertin jälkeen orkesterin jäseniltä pääsi sellaisia kommentteja kuin ”Jos joku osaa esiintyä niin hän” ja ”aivan uskomaton energia”.
Kommentoi