Joni Käenmäki päätyi kulttuurituottajaksi vähän sattuman kautta. Ylioppilastutkinnon ja intin jälkeen hän opiskeli ensin sosiaalialaa. Kerran tupakkatauolla opiskelukaveri mainitsi, että on olemassa tällainen ”mystinen kulttuuriala”, Joni muistaa. Vielä silloin hän ei ollut kuullutkaan kulttuurituottajan ammatista.
”Otin siitä sitten selvää ja totesin, että tämähän vaikuttaa hemmetin mielenkiintoiselta”, hän muistelee nyt 15 vuotta myöhemmin.
Vieläkin hän kokee olevansa etuoikeutetussa asemassa, kun saa tehdä töitä musiikin parissa. Musiikkia hän on harrastanut lapsesta asti, soittanut kitaraa ja laulanut.
Ovet Kauniaisten Humanistiseen ammattikorkeaan aukenivat ensimmäisellä yrittämällä. Työkokemusta kertyi jo opiskeluaikana rockfestivaaleilla.
Valmistumisen jälkeen Joni oli Sibelius-Akatemiassa töissä lähes kymmenen vuoden ajan. Oli tapahtumatuotantoa, konsertteja, klubeja ja festivaaleja. Sen lisäksi Joni pyöritti Akatemian omaa levy-yhtiötä.
Vuonna 2016, kun Taideyliopisto teki yhteistyötä Flow-festivaalin kanssa, hän tuotti festivaalin taideohjelman. Se oli yksi tähänastisen uran tähtihetkiä, ”että pääsi näkemään niin ison koneiston toimintaa ja olla siinä isossa roolissa”.
Ihmissuhdetaidot etusijalla
Vuoden alussa Joni aloitti Savoy-teatterin kulttuurituottajana. Sitä edelsi vuosi Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Jossain välissä oli myös sivutoiminen tuotantoyhtiö parin kollegan kanssa.
Työn moninaisuus on aina ollut hänelle leimallista.
”Se on varmaan ollut myös syy, miksi hakeuduin tähän ammattiin, että olen aina ollut kiinnostunut monista asioista.”
Mitä ominaisuuksia kulttuurituottajalta sitten vaaditaan?
Perinteisesti tuottajantaitoihin kuuluvat hyvä organisointikyky, aikataulutus, suunnitelmallisuus ja kokonaisuuden hahmottaminen. Ja tietysti hyvä sisällön tuntemus!
”Mutta tärkeintä ovat ihmissuhde- ja sosiaaliset taidot, että pystyy toimimaan erilaisten ihmisten kanssa.”
Eli on oltava ”hyvä pelisilmä”, Joni tiivistää.
Myös kulttuurituottajan koulutuksessa sosiaalisten taitojen tärkeyttä korostettiin kovasti. Se pani nuoren opiskelijan aluksi miettimään, onko tämä oikeasti hänen juttunsa. Verkostoitumisen tärkeyttä tuottajan työssä painotettiin heti alusta asti.
”Olin ajatellut, että haluan keskittyä siihen sisältöön enemmän.”
Ehkä verkostoituminen vielä 2000-luvun alussa oli jonkinlainen trendijuttu, ja tuntui sen takia ”päälleliimatulta”.
Mutta siitä se sitten lähti. Vaikkei verkostoitumista tarvitse vieläkään tietoisesti ajatella. Se tulee luonnostaan. Sitä juttelee ihmisten kanssa, tapaa tuttujen kautta uusia ihmisiä, keskustelee yhteisistä kiinnostavista aiheista, Joni pohtii.
Tärkeää työssä on myös kyky ja halu ratkaista ongelmia. Jonin mottona onkin, että ”kaikki on mahdollista”. Tämä auttaa, kun monesti pitää ratkoa nopeasti ja yllättäen eteen osuvia pulmia.
Espan lavalle kohta sata hakemusta
Savoyta Joni kuvailee ”hienoksi teatteriksi hienolla paikalla, jonka sisältö on laadukasta ja musiikkiin painottuvaa”. Parin kuukauden työrupeaman jälkeen ainoa, mikä vähän yllätti, on kaupungin suuren koneiston osana oleminen. Toki hän tiesi, että Savoy on osa Helsingin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialaa. Tämä ei vain juuri näy ulospäin.
Työnkuvaan kuuluu Espan lavan toiminnasta vastaaminen. Parhaillaan menossa on Open Stage –haku, joka jatkuu maaliskuun loppuun asti. Se on tarkoitettu lähinnä pitkälle edistyneille musiikin harrastajille, joilla on jo jotain esiintymiskokemusta. Tähtäimenä on saada lavalle kesäksi mahdollisimman monipuolista ohjelmaa. Rajoituksena on vain musiikin volyymi. Esimerkiksi kova rumpujensoitto ei lavalle sovi.
”Koska silloin lavan lasiseinät alkavat resonoimaan ja helisemään, ja se ei kenenkään mielestä kuulosta hyvältä.”
Tähän mennessä hakemuksia on kertynyt useita kymmeniä ja tuottaja uskoo, että sata menee pian rikki.
Nykyinen Espan lava rakennettiin 1976, mutta paikalla oli jo vuonna 1881 perustettu pienempi musiikkipaviljonki. Savoy-teatterin alaisuuteen ravintola Kappelin vastapäätä oleva lava siirtyi 1980-luvulla. Sitä ennen sitä operoi Helsingin Juhlaviikot.
Jonin mielestä Juhlaviikkojen slogan ”Kulttuuri kuuluu kaikille” sopii myös Espan lavaan.
”Varsinkin 1900-alussa koko puisto oli vähän kuin herrasväen paikka. Me haluamme tarjota sisältöä kaikille kaupunkilaisille ja kaupungissa vieraileville.”
Lokakuun odottajista kuullaan vielä
Musiikki kuuluu vahvasti myös kulttuurituottajan vapaa-aikaan. Kotona hän soittaa kitaraa, pianoa tai ukulelea ja laulaa yhdessä neljä- ja kaksivuotiaan tyttärensä kanssa.
”Ostin nelivuotiaalle joululahjaksi ukulelen, mutta niin siinä kävi, että päädyin itse sillä soittamaan.”
Keikoilla tietysti pitää käydä aina kun kerkiää. Suosikkiartisteja on ”lukematon määrä”, yhtenä esimerkiksi YUP-yhtyeestä tuttu, rockmuusikko Jarkko Martikainen.
”Eniten tykkään melodisesta, kertovasta suomenkielisestä musiikista. Lyriikat, laulujen sanoitukset ovat mulle tärkeimpiä.”
Progressiivismelodista rokkia, ”vähän synkkää” musiikkia soittaa myös Lokakuun odottajat, jossa Joni pitelee komppikitaraa ja laulaa. Bändi on ristitty samannimisen kultin mukaan, joka syntyi 1860-luvun nälänhädän aikoihin. Mystisiä rituaaleja ja kannibalismiakin harrastanut Lokakuun odottajat oli mahdollisesti olemassa jo ennen nälkävuosia. Ja saattaa olla vielä tänäkin päivänä, Joni sanoo arvoituksellisesti.
Tässä liikutaan nyt pimeillä poluilla! Joka tapauksessa tästä tullaan vielä kuulemaan. Lokakuun odottajat-yhtye on nimittäin työstämässä aiheesta teemalevyä.
”Me vähän mystifioimme tätä tarinaa ja kaikkea, mitä siihen liittyy. Se liikkuu eri aikakausilla, se on se pääpointti”.
Levyä on nyt väännetty pari vuotta ja muutama vuosi saattaa vielä bändin työ, perhe,- ja muiden kiireiden takia mennä.
”Mutta jonain päivänä se ilmestyy, ja julkaistaan”, Joni lupaa.
Teksti ja kuva: Sari Saloranta
Ottakaa mut töihin, teen vaikka ja mitä. olen soittanu ikäni, mutta basso vei voiton. Absolyyttinen tahtikorva