Yleinen savoylaiset

THE SUN RA ARKESTRA elokuussa Savoy-teatteriin

SunRaArkestra1_FabioLugero

 

 

Kaikkien aikojen tunnetuimpiin ja pitkäikäisimpiin jazz-orkestereihin lukeutuva yhdysvaltalainen The Sun Ra Arkestra konsertoi Helsingissä Savoy-teatterissa torstaina 21. elokuuta. Liput legendaarisen bigbandin tähdittämään tapahtumaan tulevat myyntiin Lippupalvelussa perjantaina 4. huhtikuuta.

 

The Sun Ra Arkestra jatkaa kollektiivin perustajan, säveltäjä-pianisti-filosofi Sun Ra:n (1914-1993) musiikillisen vision välittämistä myös nykyisille sukupolville. 1950-luvulta kuolemaansa saakka yhtyettään johtanut visionääri loi vuosikymmenien saatossa omaleimaisen soundimaailman, jossa yhdistyvät avantgardesta ammentava free jazz, kosmis-futuristinen funk sekä improvisaatioon pohjautuva afro-amerikkalainen musiikkiperinne.

Sun Ra ja Arkestransa ovat levyttäneet yhden musiikkihistorian kaikkien aikojen laajimmista katalogeista, jonka vaikutus kuuluu edelleen niin jazzin ja rytmimusiikin kuin populaarimusiikinkin parissa.

 

Legendaarista kokoonpanoa johtaa nykyisin Sun Ra:n läheinen ystävä ja pitkäaikainen saksofonisti Marshall Allen, joka täyttää loppukeväästä 90-vuotta.

Helsingissä 14-henkisellä kokoonpanolla esiintyvä yhtye keikkailee lähikuukausina ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa Glastonbury- ja Primavera-festivaaleja myöten. Edellisen kerran The Sun Ra Arkestra on vieraillut Suomessa Pori Jazzeilla kesällä 2005.

 

To 21.8.2014 Helsinki, Savoy-teatteri

Liput alk. 48 euroa

ennakko: Lippupalvelu ja Helsingin kulttuurikeskus

 

www.sunraarkestra.com

www.savoyteatteri.fi

www.fullsteam.fi

Kommentoi