Yleinen savoylaiset

Kuubalainen naisorkesteri säihkyy iloa

Kuubalainen Anacaona esiintyy Savoy-teatterissa kahtena iltana. Artikkelissa haastateltu Georgia Aguirre on keskellä basson kanssa.

Pelkästään naismuusikoista koostuva kuubalaisorkesteri Anacaona yhdistää maansa perinteistä musiikkia, uusia trendejä ja kansainvälisiä vaikutteita. Uusiutuva ja elinvoimainen bändi lähestyy 90-vuotissyntymäpäiviään.

Säihkyvä, mukaansa tempaava, visuaalinen ja energinen 14-jäseninen Anacaona-orkesteri esiintyy Helsingin Savoy-teatterissa kahtena iltana syyskuussa, 12. ja 13.9. klo 19. Pelkästään naisista koostuva yhtye on kokonaiselämys: nautittava, kuultava, tanssittava. Konsertit avaavat Savoy-teatterin syyskauden.

Anacaonan musiikki maustaa salsaa afro-kuubalaisella biitillä. Sen sävelissä on esimerkiksi rumbaa, mamboa, chachata, kumbiaa ja timbaa. Orkesteri ylittää rajoja ja musiikkigenrejä ja on pystynyt uusiutumaan aina uudelleen koko 87-vuotisen uransa aikana.

Millaista muusikoiden elämä Kuubassa on juuri tällä hetkellä? ”Yhdysvaltain pakotteet aiheuttavat Kuuballe taloudellisia vaikeuksia ja se on raskasta. Meillä kuubalaisilla on kuitenkin iloa ja voimaa, emme menetä huumorintajuamme. Haluamme tanssia, laulaa ja nauraa”, sanoo yhtyeen päähahmo, basisti Georgia Aguirre. Ilon kuulee bändin musiikista ja näkee säihkeestä.

Ennen Suomen-keikkaa Anacaona kiertää Havannan lähiseutuja, esiintyy kaupungin 500-vuotisjuhlissa ja matkustaa ympäri Eurooppaa. Anacaona on vieraillut Suomessa aiemminkin, Helsingissä ja Tampereella. ”Muistan, että kaikki oli rauhallista ja kaunista. Heräsin varhain, kävelin puistossa ja tunsin olevani täysin turvassa. Aamuaurinko oli henkeäsalpaava”, Aguirre kuvailee sähköpostihaastattelussa.

Yhtyeellä on kiinnostava historia. Se on ollut katkotta toiminnassa vuodesta 1932 saakka, jolloin se oli kauniine naisjäsenineen Kuubassa kohahduttava uutuus.

Anacaona perustettiin haastamaan miehistä musiikkialaa ja son-musiikkia. Naisten ei uskottu osaavan soittaa sonia. Perustajana toimi Concepción ”Cuchito” Castro Zaldarriaga, ja bändissä oli lopulta 11 musiikillisesti lahjakasta sisarusta. Orkesterin ydin muodostuikin pitkään Castron sisaruksista. Basisti Aguirre ja hänen sisarensa tulivat mukaan 1983. Vuonna 1989 viimeiset viisi Castron sisarusta jäivät kerralla eläkkeelle, ja Aguirre otti ohjat käsiinsä. Hän rekrytoi bändiin ennen muuta nuoria muusikkokoulutuksen saaneita lahjakkuuksia. ”Meidän pitää tehdä musiikkia uusille sukupolville ja löytää tasapaino perinteiden ja modernin välillä. Myöskään ulkomaiset vaikutteet eivät ole kiellettyjä.”

Anacaona perustettiin haastamaan miehistä musiikkialaa ja son-musiikkia. Naisten ei uskottu osaavan soittaa sonia.

Fanikuntakin on muuttunut. Aluksi bändin laulajia fanittivat rakastuneet herrasmiehet, onnenonkijat ja huijarit, ja pitkillä yksinäisillä kiertueilla artistit saattoivatkin langeta liehittelijöihin. Nykyisin fanikuntaan kuuluvat myös kuubalaiset pikkutytöt, jotka haluaisivat isona ihaillun bändin jäseniksi.

Anacaona on kiertänyt ympäri maailmaa ja konsertoinut myös maailman metropoleissa. Aguirren mukaan kiinnostavin paikka oli Kiina, jossa yhtyeellä oli laajamittainen kiertue.

Nimensä Anacaona-yhtye on saanut taino-alkuperäisasukkaiden kuningattarelta, joka taisteli eurooppalaisia valloittajia vastaan.  ”Korostamme pukeutumisessamme naisellisuutta. Äänemme, eleemme ja läsnäolomme ovat naisellisia. Toki joku voi joskus sanoa, että orkesterimme kuulostaa maskuliiniselta. Toisaalta jokin hyvin maskuliininen yhtye voi kuulostaa joskus feminiiniseltä”, Aguirre miettii. ”Orkesterimme on osoittanut, että naiset voivat toimia ammattimuusikoina. Uskon, että Anacaona on toiminut inspiraationa monille naisille paitsi Kuubassa, myös muualla maailmassa.”

Teksti: Leena Honkavaara

Anacaona 12.9. ja 13.9.2019 klo 19

Liput ja lisätiedot

Kommentoi