Yleinen savoylaiset

Fadoa ja Kap Verden rytmejä

Savoy-teatterin huhtikuinen Saudade -viikonloppu on omistettu portugalilaiselle fadolle ja Kap Verden musiikille.  Molemmissa soi saudade, kaipaus. Samalla ne kertovat vahvoista tunteista, ilosta ja surusta.

Gisela João    KUVA Isabel Saldanha

Väkevien tunteiden tulkki

Gisela João lukeutuu tämän vuosikymmenen portugalilaisen fadon loisteliaimpiin tulkitsijoihin. Hänen persoonallista ääntään on verrattu fadon kuningattaren, vuonna 2011 edesmenneen Amália Rodriguesin ääneen. João rakastui fadoon jo pienenä tyttönä kuultuaan Rodriguesia radiosta.

”Tunsin, että hän laulaa minun elämästäni”, João sanoo.

Pohjoisesta synnyinkaupungistaan Barcelosista João päätyi laulamaan Lissaboniin, fadon syntysijoille.

Räjähdysmäinen läpimurto tapahtui vuonna 2013, kun laulajatar levytti ensimmäisen sooloalbuminsa Gisela João. Levy nousi pian Portugalin soittolistojen ykköseksi, se möi ensin kultaa, sitten platinaa. João palkittiin parhaana uutena artistina ja parhaana kotimaisena soololaulajana.

Maailmanmaineeseen noussut laulajatar kunnioittaa fadon perinteitä, mutta uskaltaa tuoda siihen myös modernia näkökulmaa. Joãolle fado ei ole vain musiikkityyli, vaan kokonainen elämäntapa. ”Se on kuin eläisi runojen keskellä.”

Lucibela ja Tété Alhinho   KUVA Päivi Loponen

Rakkaudesta kotimaahan

Legendaarinen Tété Alhinho ja nuori, nouseva tähti Lucibela tuovat Savoy-teatterin lavalle Kap Verden lämpimät rytmit, mornan, coladeran ja funanan. Musiikki on viettelevä sekoitus surumielistä kaihoa ja pulppuavaa elämäniloa.  Morna on saanut vaikutteita portugalilaisesta fadosta sekä brasilialaisista ja karibialaisafrikkalaisista rytmeistä. Laulujen aiheet vaihtelevat romanttisesta rakkaudesta kotimaan kaipuuseen ja kapverdeläiseen elämänmenoon.

Säteilevä Lucibela jatkaa kapverdeläisen musiikin suuren diivan,Césaria Évoran viitoittamaa tietä, mutta tekee sen omalla, aurinkoisella tyylillään. Lucibelan tumman pehmeä äänihurmasi turistit, kun hän jo varhain joutui ansaitsemaan elantonsa leski äidinkuoltua. Nyt hänen luonnollinen eleganssinsa valloittaa Eurooppaa. Vuonna 2018 julkaistu esikoisalbumi Laço Umbilical  on jo saanut innostuneen vastaanoton kansainvälisten kriitikoiden keskuudessa.

Tété Alhinho on morna-musiikin tärkeimpiä säveltäjiä ja sanoittajia. Hän on luonut monia kymmeniä kappaleita, joista on tullut jo klassikkoja Kap Verdellä. Alhinho syntyi São Vicenten saarella, Mindelon satamakaupungissa, josta moni saarivaltion kuuluisa muusikko on lähtöisin.

”Sieltä perin musiikin rytmin ja merentajun. Meren ääniympäröi minua joka puolelta. Sen ääni antaa valtavan vapauden tunteen, jota haluan ilmaista musiikissani”, Alhinho kertoo.

Alhinhon tuorein levy, Mornas Ao Piano vuodelta 2017 kipusi heti ilmestymisensä jälkeen PortugalinTOP 10 -albumien listalle. Kuubassa, Meksikossa ja Portugalissa asunut Alhinhoon perheineen on taas asettunut takaisin Kap Verdelle, Praian pääkaupunkiin.

Gisela João, perjantaina 5.4. 2019 klo 19

Tété Alhinho & Lucibela, lauantaina 6.4.2019 klo 19

Liput myynnissä 27.11. 2018 alkaen

Liput ja lisätiedot

Kommentoi