Olen työskennellyt Savoy-teatterissa kolme kuukautta kirjoittajana. Voi sanoa, että kyse on viestinnästä, itselleni sana kirjoittaja on maanläheisempi ja omempi. Olen synnyttänyt juttuja artisteista ja yhtyeistä, naputellut tiiviimpiä tiedotteita, lyhyitä lipunmyynnin mainoksia ja juttuja Savoyn lehteen, joka ilmestyy ilmoitusliitteenä Hesarin välissä elokuun alussa. Tekstien tarkoitus on ollut kertoa yleisölle taiteilijoista ja heidän musiikistaan. Ottaa selvää faktoista, kuunnella musiikkia ja miettiä, mikä kussakin esiintyjässä on hyvää ja parasta. Työtehtäväni on ollut kaikin puolin positiivinen, ja se on antanut mielelleni rauhaa.
Työkavereitani täällä ovat olleet esimies, tuottajat, tuottaja-opiskelija, tuotantoassistentti, tuotannonsuunnittelija, lipunmyyjät, näyttämömestarit, äänimestari, valosuunnittelija, valomestari, vahtimestari ja siivooja. Sitten on vielä, ah, kaikki artistit ja yhtyeet, jotka pyörivät teatterilla samoissa tiloissa, Green Roomissa ja pukuhuoneissa. Käytävillä vilahtaa myös vaihteleva määrä iloisia ja lahjakkaita tuuraajia kiireapuna. Savoyssa ei ole koskaan tylsää.
Savoy-teatteri on kokonainen oma maailmansa. Työkaverit ovat ihan tavallisia ihmisiä, mutta heitä kaikkia yhdistää puhaltaminen yhteen hiileen ja erinomainen tiimityö, olipa tiimi iso tai pieni. Hyvästä tiimityöstä monella työpaikalla vain haaveillaan ja käytetään tuhansia euroja työterveyden väliintuloon tai kalliiseen konsulttiin.
Minulle rakkainta on aina ollut kirjoittaminen ja hyvä kakkonen on ollut kuvataide. Siksi retki täällä Savoyn musiikkimaailmassa kirjoittajana on ollut jotain aivan erityistä. Olen jopa löytänyt elämäni musiikillisen rakkauden. Unkarilais-serbialainen viulisti Félix Lajkó esiintyy puolalaisen jousiyhtyeen Vołosin kanssa Savoyssa syyskuussa. Lajkón musiikki on kansanmusiikkipohjaista, mutta siihen on yhdistynyt paljon muutakin, se on villiä ja emotionaalista. Joka aamu avaan ensimmäisenä Youtuben ja valitsen jonkin Lajkón kappaleista. Vasta sitten avaan sähköpostin ja tekstinkäsittelyohjelman. Lajkón musiikki herättää, antaa vimmaa ja vauhtia päivään.
Nyt työni päättyy sovitusti ja tietenkin fiilis on haikea. Asiaa voi kuitenkin ajatella toisinkin päin: olen saanut paljon ja elänyt tätä hetkeä, eikä se ole vähän. Sekä työkavereilleni että blogin lukijoille toivotan ihanaa kesää! Syksyllä tavataan taas konserteissa. Arvatkaas, mihin konserttiin minulla on jo liput?
Leena Honkavaara
Kommentoi