Kuten kaikki tietävät on ensimmäinen työviikko uudessa paikassa aina stressiä täynnä. Uusia asioita kaatuu päälle koko ajan. Miten toimii tämä, kuinka tuo asia hoidetaan, mistä saan koneen ja siihen tarvittavat ohjelmat (en ole aivan varma, onko koneessani niitä kaikkia vieläkään). Minusta tämä kaikki tuntui ehkä vieläkin oudommalta, olenhan tähän asti toiminut liki täysin freelance pohjalta ja edellisestä ”oikeasta” työpaikasta on ehtinyt kulua melkoinen tovi.
TAKAHUONEKÄRPÄNEN
Loppuviikosta pääsin mukaan ensimmäiseen tapahtumaan, eli katsomaan mitä siellä lavan takana oikein tapahtuu. Ja täytyy sanoa, että takahuonekärpäsen elämä on aika mielenkiintoista. Perjantaina ja lauantaina Savoyssa vieraili ryhmä Fado Flamenco. Kahden päivän aikana tämä seitsenhenkinen porukka veti kolme loppuunmyytyä esitystä. Itse en valitettavasti ehtinyt nähdä niistä ensimmäistäkään. Aplodit toki kuulin lavan taakse ja katsomassa olleet kollegat kehuivat esitystä. Minä, tulokas, sain istua koneeni äärellä ja huolehtia taiteilijoiden ravinnontarpeesta eli caterauksesta.
Lavan takana oli mielenkiintoista. Esiintyjät saapuivat paikalle hyvissä ajoin. He istuskelivat takahuoneessa juttelemassa niitä näitä. Tuntia ennen esitystä kaikki muuttui kuin taikaiskusta. Jostain alkoi kuulua kitaran virittelyä, joku käveli edestakaisin käytävillä ääntään avaten, viereisessä huoneessa flamenco-tanssija alkoi kopsutella rytmikkäästi jalkojaan ja taputella käsiään. Tämä liikehdintä jatkui kiihkeänä liki esityksen alkuun asti. Viimeiset minuutit oli kuitenkin hiiren hiljaista. Ja sitten lavalta alkoi kuulua musiikkia ja show alkoi.
Lauantaina, viimeisen esityksen päätyttyä minut kutsuttiin auttamaan todella, siis todella, ruuhkaiseen narikkaan. Hassua, ettei sitä koskaan tule ajatelleeksi, että narikkatyössäkin voi tulla hiki. Meitä oli töissä neljä ja juoksimme vartin kuin intervalliharjoittelua tekevät urheilijat. Kiitos, olkaa hyvä, kenen hemmetin takki tämä mahtoi olla, ah tuolla. Ahtaita naulakonvälejä ravatessa putoili narikkalappuja lattialle kuin lehtiä syksyllä. Ei hätää kerätään ne myöhemmin, sanoi joku. Spurttailun lomassa onnistuin antamaan asiakkaalle väärän takin vain yhden ainokaisen kerran ja sen vääränkin onnistuin laittamaan takaisin oikealle paikalleen. Ainakin se oli illan lopuksi poissa. Omasta mielestäni ei lainkaan hullumpi suoritus. Yhtä nopeasti kuin alkoikin, oli ruuhka ohi, talo tyhjä ja oli aika lähteä kotiin.
ELÄMÄ JATKUU
Meno Savoyssa ei tietenkään lopu. Tällä viikolla tarjolla on vielä jazzia, laulelmia ja burleskia.
Keskiviikkona luvassa on jazzia, UMO pitää tuolloin Savoyssa kaksi konserttia nimellä Helsinki Jazz Tasting. Konserttien teemana ovat big band –musiikin sovitukselliset keinot. Tunnin mittaiset päiväkonsertit ovat osa Pääsy sallittu –kampanjaa, joka tarjoaa toisen asteen aloittaville opiskelijoille kulttuurikäyntejä. Myös muilla on lupa tulla paikalle.
Tisselia, tasselia, melkoisesti paljettia, naurua ja ilon kyyneliä, viihdykettä burleskia. Viikonloppua kohden Savoyssa lähdetään kepein askelin, hymy huulilla. Torstaista lauantaihin lavan valtaavat burleskitaivaan tähdet suoraan Lontoon West Endistä. Show nähtiin Suomessa viimeksi kolme vuotta sitten, jolloin jokainen ilta oli loppuunmyyty ja liput kannatta nytkin ostaa etukäteen.
Sunnuntaina otetaan hiukan rauhallisemmin. Viikon päättää aikoinaan Zen Café -yhtyeen laulajana ja lauluntekijänä maineeseen noussut Samuli Putro. Putron syksyisen konserttikiertueen nimi on Isä, poika ja pyhät naiset. Illan mittaan kuullan lauluja niin Putron uusimmalta, kovasti kehutulta albumilta Pienet rukoukset kuin myös vanhempia kappaleita.
Nähdään Savoyssa.
Kommentoi